Kunnossapitovastuun jakautuminen

Taloyhtiön vastuunjakotaulukko on tarkoitettu käytännön työvälineeksi kaikille taloyhtiön osakkaille ja asukkaille, hallituksen jäsenille, isännöitsijälle, huoltohenkilökunnalle ja muille kiinteistön vastuuhenkilöille.

Taloyhtiön vastuunjakotaulukko perustuu uuteen asunto-osakeyhtiölakiin (1599/2009) ja erityisesti sen kunnossapitoa käsittelevään 4. lukuun. Vastuunjakotaulukon ovat laatineet Suomen Kiinteistöluuton ja Kiinteistöliitto Uusimaan lakimiehet ja insinöörit.

Vastuunjakotaulukko on hyväksytty yhtiötä sitovaksi jokaisen isännöimämme taloyhtiön yhtiökokouksessa. Taulukko kertoo havainnollisesti miten huoneiston eri osien ja laitteiden kunnossapito jakautuu osakkaan ja yhtiön välillä.

Huomioi kuitenkin, että taloyhtiö ei esim. märkätilaremonttien yhteydessä vaihda yhtiön hoitovastuulle kuuluvia vesihanoja tai WC-istuimia osakkaan halun mukaisiksi. Yhtiö uusii kalusteet teknisin perustein laitteiden tullessa teknisen käyttöikänsä päähän. Yleensä uusinta tehdään kaikkiin huoneistoihin samanaikaisesti.

Vastuunjaosta keskusteltaessa on myös huomioitava, että taloyhtiön hoitovastuu rajoittuu perustason mukaisiin varusteisiin. Kulloinenkin osakas vastaa itse asuntoon hänen tai aiemman osakkaan toimesta lisättyjen tavanomaista tasoa kalliimpien laitteiden huollosta ja uusimisesta.

Taloyhtiöt jakoivat jokaiselle osakkeenomistajalle ja asuntoihin kesällä 2010 vastuunjakotaulukon ja tiedotteen uudesta asunto-osakeyhtiölaista samoin jokaiselle osakkaalle ja asukkaalle on jaettu huoneistoremonttien pysyväisohjeet vuonna 2010. Vastuunjakotaulukko pyydetään säilyttämään aina huoneistossa.

Varmista, että em. asiakirjat ovat käytössäsi ja olet saanut ne edelliseltä asukkaalta.

Mikäli sinulla ei ole tallella taloyhtiön vastuunjakotaulukkoa niin sitä julkaisee Kiinteistöalan Kustannus Oy, josta sitä voi tilata:

  • kustantajan verkkokaupasta
  • e-maililla osoitteesta Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
  • puhelimitse 09-1667 65 32.

Huoneistoremonttien pysyväisohjeet löytyvät nettisivuiltamme muutostyöohje-kohdasta

kunnossapitovastuu1kunnossapitovastuu2kunnossapitovastuu3

Taloyhtiöissä noudatetaan Kiinteistöalan Kustannus Oy:n julkaisemaa kirjasta "Kiinteistön vastuunjakotaulukko". Kiinteistön vastuunjakotaulukko löytyy sähköisenä versiona asukkaiden käytössä olevilta taloyhtiösivuilta.

Ohessa 3D-vastuunjakotaulukko huonetiloittain, josta voi tutkia tarkemmin kunnossapitovastuun jakautumista.